Rahoitu opiskelijalle
Kerromme tässä artikkelissa, millaisia palveluita Rahoitu-sivusto voi tarjota opiskelijalle ja kuinka se voi auttaa jakamaan opiskelijan tiukkaa taloudellista taakkaa. Rahoitu on monin tavoin hyvä vaihtoehto opiskelijalle. Kerromme pian, mistä syystä! Rahoitu-yhdistelylaina Monipuolinen Rahoitu on hyvä valinta ensinnäkin…
Kouluta itseäsi äänikirjoilla
Oletko koskaan ajatellut miten helppoa nykyään on hankkia tietoa? Entiseen aikaan kaikki tieto kotimaasta tai maailmalta tuli melkoisella viiveellä sanomalehtien, radion tai vaikkapa ”etanapostin” välityksellä. Nykyään jo muutaman minuutin päästä siitä, kun maailmalla jotakin tapahtuu, tieto on…
Opiskeleminen sujuu paremmin rauhallisessa ympäristössä
Kun opiskellaan, tulee ympäristön olla hälytön ja rauhallinen. Näin opiskelut sujuvat paremmin, jolloin myös asiat jäävät helpommin mieleen. Myös ympäristöllä on merkitystä. Rauhalliset värit ja kuviot, kuten esimerkiksi kukkatapetit saavat mielen rauhoittumaan. Kukkatapetit voivat näin ollen siis…
Koulutus on portti hyvään elämään
Länsimaissa hyvää koulutusta on aina pidetty ensiarvoisen tärkeänä seikkana elämässä. Riittävä koulutus pystyy tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja työpaikan saamiseksi ja keskittymään juuri siihen alaan, josta pitää. Kouluttautuminen länsimaissa on monille nuorille ja vähän vanhemmillekin henkilöille lähes itsestäänselvyys, sillä…
Työssä puhealalla – lue parhaimmat vinkit
Aikuisopiskelijoiden määrä on Suomessa viime vuosina lisääntynyt. Nykyään yhä useampi aloittaa opiskelun vaihtaakseen ammattia tai opiskellakseen ammatti- tai yliopistotutkinnon. Erityisesti puhealaan liittyvä koulutus on viime vuosina ollut suosittua, sillä monien suomalaisten päivät vapaa-ajalla ja työelämässä rakentuvat erilaisille…
Vakuudetonta lainaa opiskeluun liittyvien unelmien toteuttamiseen
Opiskeluaika on yleensä taloudellisesti erittäin tiukkaa aikaa ja esimerkiksi opiskelijarientoihin osallistuminen voi vaatia hieman kekseliäisyyttä. Jo ennestäänkin kalliiden hintojen jatkaessa nousuaan opiskeluun liittyvien unelmien toteuttaminen saattaa tuntua lähes mahdottomalta rahan opintorahalla ja -lainalla – etenkin, jos opiskelijalla…
Tällaisia koululuokat nykyään ovat – lue ja ylläty!
Jokainen tätä artikkelia tällä hetkellä lukeva lienee käynyt koulunsa takavuosina, jolloin koululuokassa istuttiin hiljaa selkä suorana omassa pulpetissa, puhuttiin vain silloin kun opettaja viittasi ja tehtiin sitä mitä opettaja sanoi. Tuolloin laskimen käyttö matikantunnilla oli fuskausta ja…
Löydä opiskelijabudjetille sopiva naamiaisasu!
Opiskelijan elämä on usein taloudellisesti tiukkaa. Samaan aikaan, kun tekisi mieli nauttia villistä ja vapaasta nuoruudesta, on talous tiukilla ja kukkaron nyörejä on kiristettävä tämän tästä – tuttua opiskelijaelämää monelle. Erilaiset opiskelijabileet kyllä houkuttelevat, mutta niiden osallistumiskustannukset…
Opiskele mikä on CRM
CRM on nykyisin tärkeä termi, joka vilahtelee lähes alalla kuin alalla. Siksi onkin erityisen tärkeää tutustua tämän termin ABC:hen. Tähän artikkeliin on koottu opiskelun tueksi askel askeleelta hyvä muistilista siitä mitä CRM on ja mistä löytää hyvä…
Kehystä tärkeimmät opintosaavutuksesi kodin seinille!
Tärkeimmät opintosaavutukset ja muut opintoihin liittyvät muistot on mukava jakaa läheisten kanssa. Yksi hyvä tapa on kehystää esimerkiksi tärkeimmät todistukset ja parhaimmat muistot kodin seinille. Löydät tästä artikkelista hyviä vinkkejä kehysten valintaan. Näyttävä kehys opintosaavutuksille Valitse opintosaavutuksillesi…