Yliopistojen kehityssuunta on positiivinen

Vielä parikymmentä vuotta sitten yliopistoilla nähtiin valtavia, monen sadan hengen massaluentoja. Opiskelijat istuivat suorissa pulpettiriveissä ja opettaja luennoi valtavan salin edessä, ehkä vagabond kengät jalassaan. Esimerkiksi matematiikan opetus perustui monesti esimerkkilaskuihin, jotka opettaja laski piirtoheittimelle, ja opiskelijat parhaansa mukaan kopioivat kaiken ymmärtämättä mitään.

Tämä menneiden vuosikymmenten opetusmenetelmä on auttamattomasti tullut tiensä päähän, ja on hyvä että yliopistoissa on herätty myös nykyaikaan ja muutokseen. Ei varmasti ole kenenkään etu vain kopioida tehtäviä mahdollisimman nopeasti, ja sitten myöhemmin yrittää ymmärtää muistiinpanoista, että mitä ne mahtoivatkaan tarkoittaa.

Opetuksen kehityksen suunta on onneksi ollut positiivinen edellisen kymmenen vuotta, ja opetus vastaakin nykyisin paljon enemmän oikeaa tarvetta. Monet kurssit on nykyisin järjestetty ihan uudella tyylillä, joka aktivoi opiskelijaa eri tavalla, kuin menneiden vuosikymmenten opetustavat. Lisäksi uusi opetusmenetelmä myös palkitsee ahkeran opiskelijan. Millainen muutos sitten oikein on ollut? Se ei ole tapahtunut yhdessä yössä vaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Uudet opetusmenetelmät

Nykyisin monilla kursseilla ei ole enää edes loppukoetta käytössä, vaan opiskelija suorittaa kurssin välitehtävillä. Tämä on ehdottomasti oikea opetuksen suunta, sillä ei ole kenenkään etu että opiskelija muistaa vaikkapa jonkun laskun juuri kokeen aikana, muttei enää sen jälkeen. Sillä koetta varten opeteltu asia yleensä unohtuu heti kokeen jälkeen. Paljon tärkeämpää olisi saavuttaa pidempiaikainen ymmärrys opiskellusta asiasta.

Monista kursseista on siis jätetty koko loppukoe pois, ja tilalle on tullut kurssin aikana suoritettavia tehtäviä. Kurssin aikana voi olla vaikkapa 8 palautettavaa tehtävää, jotka arvostellaan. Joku voisi tästä tietysti olettaa, että pitäähän siinäkin opetella asioita ihan samalla tavalla kuin kokeessa. Ja mitä jos tehtävää ei osaa tehdä, sittenhän kurssia ei saa suoritettua. Tämä on väärä olettamus, sillä opettajat ja kurssien assistentit tarjoavat apua tehtävien suorittamiseen. Tämä voi yllättää monet, mutta on selkeästi hyvä ratkaisu. Kun tehtäviä käy läpi jonkun muun kanssa, niin todennäköisesti myös oma ymmärrys laajenee.

Joillain kursseilla on myös mahdollista tehdä korjauksia jo palautettuihin tehtäviin, jos ne eivät ole menneet oikein. Opiskelija saa kurssin pitäjältä palautteen tehtävästä ja siitä mikä ei ole oikein. Tämän jälkeen opiskelijalla on mahdollisuus korjata tehtävää ja palauttaa se uudelleen, jonka jälkeen saadaan taas lisäpisteitä kurssin kokonaisarvosanaan.

Kun kurssi suoritetaan tällaisilla välitehtävillä, niin sitoutumalla opetusmenetelmään opiskelija saa varmuudella kurssin suoritetuksi. Tämä helpottaa huomattavasti omaa opiskelun suunnittelua ja ennakointia. Opiskelija pystyy etukäteen näkemään, mitä kursseja hänelle vuoden aikana kertyy. Aiemmin oli tuuristakin kiinni, millainen koe sattui tulemaan. Oliko opiskelija osannut opetella juuri oikeat asiat koetta varten.

Monien kurssien läpipääsyprosentti oli paikoin todella alhainen, ja hyvä että tähän asiaan onkin herätty. Jos kurssin loppukokeen läpipääsyprosentti on vain 10 prosentin luokkaa, niin voi miettiä että oliko syy ainoastaan siinä, etteivät opiskelijat käyneet luennoilla.

Kuten jo aiemmin todettiin, niin opetuksen kehitys on mennyt hyvään suuntaan. Tietysti yliopistossa on joitain aloja, joilla loppukoe on vielä pakollinen monilla kursseilla, mutta mitä enemmän opiskelua voidaan siirtää koko kurssin ajan kestävään aktiiviseen työhön, sitä parempi.