Kouluta itseäsi äänikirjoilla
Oletko koskaan ajatellut miten helppoa nykyään on hankkia tietoa? Entiseen aikaan kaikki tieto kotimaasta tai maailmalta tuli melkoisella viiveellä sanomalehtien, radion tai vaikkapa ”etanapostin” välityksellä. Nykyään jo muutaman minuutin päästä siitä, kun maailmalla jotakin tapahtuu, tieto on…
Yliopistoissa tehdään tiedettä
Yliopistot eivät ole pelkästään oppilaitoksia, vaan niissä tehdään myös korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Opetuksen tulee nimenomaan perustua ti
Suomen yliopistojen muuttuva kenttä
Suomessa on 15 yliopistoa, jotka antavat korkeinta tieteellistä opetusta ja tekevät tutkimustyötä. Yliopistojen muita tehtäviä on kasvattaa opiskelijo
Paremmille palkoille yliopistosta
Opiskelu yliopistossa merkitsee useiden vuosien opiskelua ja elämistä opintotuen varassa. Vuosien aherrus ja pienillä kuluilla eläminen palkitsee kuit
Torju työttömyys yliopistokoulutuksella
Työttömyys on monen nuoren pelko jo opiskeluaikojen kynnyksellä. Heitä mietityttää, onko heidän valitsemansa koulutusala sellainen, jolla he tulevaisu
Maisterin tutkintonimikkeen erikoisuudet
Suomen yleisin yliopistotutkinto on maisterin tutkinto, joka on ylempi korkeakoulututkinto suoritettuna yliopistossa. Myös ammattikorkeakouluissa on k